26.3.2013

Securitaksen entinen toimitusjohtaja väitteli tohtoriksi

Securitaksen entinen toimitusjohtaja (toimikausi 1996-2001) Jorma Hakala on väitellyt tohtoriksi Lontoon yliopiston (City University London) sosiologian osastolta toukokuussa 2012. Hänen väitöskirjansa aihe on Regulation of Manned Commercial Security Services. A Transnational Comparative Study of Belgium, Estonia, New York, Queensland, South Africa and Sweden (Yksityisen turvallisuusalan vartioinnin sääntely. Kansainvälinen vertaileva tutkimus Belgiasta, Eestistä, New Yorkista, Australian Queenslandista, Etelä-Afrikasta ja Ruotsista).

Jorma Hakala aloitti turvallisuusalalla jo Securitaksen edeltäjän STV:n (Suomen Teollisuuden Vartiointi Oy:n) palveluksessa 1975. Toimittuaan välillä HYKS:n turvallisuupäällikkönä ja YK-tehtävissä Intiassa ja Pakistanissa hän palasi vuonna 1990 takaisin Securitakseen toimien erilaisissa johtotehtävissä hallinnon, myynnin ja markkinoinnin parissa. Vuonna 1996 hänet kutsuttiin hoitamaan Suomen Securitaksen toimitusjohtajan tehtäviä ja siinä tehtävässä vierähti viisi vuotta aina vuoteen 2001 asti kunnes kansainvälistä miestä kutsuttiin taas maailmalle.

Kansainvälinen ura

Securitas laajeni Itä-Eurooppaan ja Hakala siirtyi Euroopan Divisioonan varatoimitusjohtajaksi vastuualueenaan mm. Baltia, Puola, Unkari, Tsekinmaa ja Meksiko. Hän asui Prahassa ja matkusti sieltä käsin vastuumaihin. Vuonna 1998 hän oli työn ohella suorittanut turvallisuusalan maisterin tutkinnon Leicesterin yliopistossa. Tutkinto oli ensimmäisiä turvallisuusalan yliopistotutkintoja, joka oli perustettu Lontoon Brixtonin vakavien mellakoiden jälkeen tarpeeseen saada maahan korkeakoulutettuja turvallisuusasiantuntijoita. Euroopan Divisioonan varatoimitusjohtajan tehtävän jälkeen Hakala toimi Brysselissä eri tehtävissä, komiteoissa ja toimikunnissa turvallisuusalalla, julkaisi tutkimuksia ja piti esitelmiä alan seminaareissa. Tällä hetkellä Hakala on asiantuntijana mukana toimittamassa Securitas Suomi-historiikkia.

Maisterista tohtoriksi

Idean väitöskirjan tekoon Hakala kertoo tulleen melko pian maisterin tutkinnon jälkeen. Hänen ohjaajansa Leicesterista siirtyi Lontoon yliopistoon ja Hakala ehdotti väitöksen tekoa sinne. Asia sovittiin ja aihe syntyi luontevasti omien kokemusten perusteella. Hakalan väitöskirjaa onkin kehuttu käytännönläheiseksi ja selkeälukuiseksi teokseksi, joka valottaa aihetta haastatteluin ja vahvasti omasta asiantuntijuudesta käsin.
- Pakollinen teoriapuolen teko olikin ”tervanjuontia”. Aiheesta on ensinnäkin vähän materiaalia ja sitä tutkineet eivät useinkaan tiedä alasta kovinkaan paljon, Hakala suomii.

Väitöskirjan vertailevan tutkimuksen maat on valittu mahdollisimman laajalla kirjolla: isoja ja pieniä, rikkaita ja köyhiä, mahdollisimman erillään toisistaan ja mahdollisuus tehdä haastattelut englanninkielellä. Hakalan kansainvälinen ura avasi hänelle hyvin mahdollisuuksia päästä haastattelemaan kunkin maan turvallisuusasiantuntijoita.

Yhteenvetona väitöksestään Hakala toteaa yhteisten sääntöjen laatimisen yksityiselle turvallisuusalalle mahdottomaksi. Aiheesta on yritetty tehdä myös EU-direktiiviä alalle, mutta toistaiseksi tuloksetta. Jo pelkästään poliittiset syyt ja lait esimerkiksi USA:n ja Australian eri osavaltioissa estävät yhteisten säännösten asettamisen maan sisällä saati sitten laajemmin.
- Jokainen maa on erilainen, kulttuuriltaan, politiikaltaan, historialtaan ja luonteeltaan. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia ei ole. Maassa maan tavalla, Hakala kiteyttää haastattelun päätteeksi.

Takaisin