10.11.2014

Vinoteca-konsernissa luotetaan Securitakseen

Tampereen keskustassa yrittäjäpariskunta Anu ja Sami Lappalainen pyörittävät Vinoteca Oy:tä, johon kuuluu kolme erilaista ravintolaa.

Ravintolat ovat seurusteluravintola Gastropub Tuulensuu, espanjalaisiin tapaksiin ja punaviiniin erikoistunut Inez Tapas Bar Sidreria ja irlantilais-englantilaishenkinen O'Hara's Freehouse.

- Idea eri tyyppisistä ravintoloista syntyi omasta kiinnostuksesta eri maiden ravintolakulttuureihin. Olemme vaihtoehto ketjuravintoloiden kopioituun konseptiin. Tahdomme tehdä asiat eri tavalla, ”omalla tavallamme”, Sami Lappalainen kertoo.

Lappalaiset ovat toimineet ravintola-alalla reilut 11 vuotta. Työntekijöitä Vinoteca Oy:ssä on 20.

- Työ on meille elämäntapa. Motivaatio ja kiinnostus asioihin vie eteenpäin. Emme pysty vastaamaan ketjujen alhaisiin hintoihin, mutta haluamme tarjota asiakkaille henkilökohtaista palvelua ja hyvän asiakaskokemuksen. Teemme tätä sydämellä, meidät löytää aina ravintolasta, Lappalainen selvittää.

Yhteistyö Securitaksen kanssa

Vinoteca Oy:n ravintolat ovat käyttäneet Securitaksen palveluja jo vuodesta 2008. Aluksi lähdettiin 24CityPatrol -palvelusta ja hälytysvalvonnasta. Myöhemmin tekniikkaa on lisätty ja päivitetty ja nyt Combi-ratkaisu on käytössä jokaisessa ravintolassa.

- Asioiden hoito sujuu Securitaksen kanssa hyvin. Minulla on ollut sama yhteishenkilö viimeiset neljä vuotta. Apu on yhden puhelinsoiton päässä. Hektisessä ravintolabisneksessä ei ole aikaa täytellä yhteydenottolomakkeita turvallisuuspalvelun saamiseksi. Helppous, nopeus ja ammattitaito ovat asioita, joita arvostan Securitaksessa, Lappalainen luettelee.

Securitas Combi -palvelusopimukseen sisältyvät tekniikan investointi, järjestelmien huoltosopimus sekä tarvittavat turvallisuuspalvelut. Securitas Combi on turvallisuuspalvelujen kokonaisratkaisu, joka voi muodostua yhdestä tai useammasta Securitas-palvelusta sekä erilaisista teknisistä järjestelmistä.
- On huoletonta, kun sopimus kattaa myös tekniikan. Securitas hoitaa ylläpidon ja tekniikan päivityksen. Me voimme keskittyä omaan työhömme, kun joku muu hoitaa turvallisuuden, Lappalainen toteaa.

Myös 24CityPatrol -palvelu saa Lappalaiselta kiitosta. 24CityPatrol on palvelu, jossa vartija suorittaa turvallisuustehtäviä liikekeskittymissä liikkeiden aukioloaikoina liikkuen kohteesta toiseen jalkaisin.
- Saamme nopeasti lisäapua päiväsaikaan, jos joku yllättävä järjestyshäiriö ilmaantuu ravintolaan, hän jatkaa.
Lappalainen on yksi osakkaista myös Winresta Oy -ravintolakonsernissa, jolla on myös käytössä Securitaksen Combi -palvelut.

Lisätietoja:
www.gastropub.net
Securitas Combi-palvelut

Takaisin