18.3.2015

Special Patrol - toiminnan ytimessä

Jos olet huomannut Helsingin keskustassa tumman pakettiauton seisovan öiseen aikaan vilkkaiden katujen risteyksessä, olet luultavasti törmännyt Securitaksen Special Patrol -autoon.

- Idea auton hankkimisesta keskustan arvoliikealueelle lähti puhtaasti henkilöstön työolojen parantamisesta. Talvisin paukkupakkasella öiset tarkastuskierrokset Helsingin ydinkeskustassa ovat vartijoille raskaita ja hitaita suorittaa, idean isä, kehityspäällikkö Arthur Rimkevitch kertoo.

Mikään ihan tavallinen pakettiauto Special Patrol -auto ei kuitenkaan ole, vaan se on varustettu järeällä tekniikalla. Auto on liikkuva etävalvomokeskus, joka auton omien kiinteiden kameroiden avulla näkee risteyksessä neljään suuntaan sekä pystyy etävalvomaan kauempana olevien asiakaskohteiden kamerajärjestelmiä ja lähialueen asiakaskohteisiin asennettuja näyteikkunakameroita.

- Auto on ylivoimaisen tehokas alueen jatkuvaan visuaalisen valvontaan. Aikaisemmin vartijat ovat siirtyneet fyysisesti kohteesta toiseen ja siirtymäaika on aina pois aktiivisesta valvonnasta. Kamerat toimivat reaaliajassa, mutta tarvittaessa tapahtumat voidaan myös tallentaa, Rimkevitch selittää.

Palvelun vasteaika vain muutamia minuutteja

Rimkevitch korostaa erityisesti palvelun avulla saavutettua nopeaa reagointia hälytyksiin.

- Koska auton etävalvomon tukena ovat alueella liikkuvat vartijapartiot, tulee vartija tapahtumapaikalle hälytyksen jälkeen maksimissaan viidessä minuutissa, hän painottaa.

Palvelu sisältää kohteeseen asennettavan näyteikkunakameran, tiedonsiirron sekä valvonta- ja hälytyskäyntipalvelut. Valvontaa voidaan suorittaa erikseen määriteltyyn palveluaikaan.

Palvelun edut

 •  Jatkuva visuaalinen valvonta alueella
 •  Ennaltaehkäisevä vaikutus
 •  Välitön puuttuminen potentiaalisiin riskitilanteisiin
 •  Hälytykset sisältyvät kuukausihintaan palvelun toiminta-aikana
 •  Pienin mahdollinen vasteaika
 •  Palvelu sisältää tarvittavat teknologiaratkaisut

Lisätietoja palvelusta antaa myyntipäällikkö Hannu Saastamoinen, puhelin 040 775 2272.

Takaisin