10.12.2017

Näköalapaikalla-blogi - Citypatrol-yksikkö on vaativa mutta palkitseva

Aloitin Securitaksella syksyllä 2002 ja nyt kun oikein lasken, niin vuosia täällä on kertynyt jo viisitoista.

Ensimmäinen työtehtäväni oil toimia porttiväijynä Lahdessa, Hartwallin portilla, josta siirryin kaupan vartijaksi ja siitä kauppakeskukseen järjestyksenvalvojaksi. Välillä kävin ajelemassa yöpiiriä, kunnes siirryin Keravalle 24-patrol -vartijaksi ja yöpiiriin.
Kun Keravalla kaivattiin esimiestä tulin valituksi palveluesimieheksi. Siitä lähtien olen työskennellyt esimiestehtävissä. Keravan jälkeen siirryin Vantaalle, jossa tein myös lentokenttä-alueen arvokuljetuksia ja sieltä siirryin Espooseen piiriyksikköön.

Nykyiseen tehtävääni Helsingin Citypatrol-yksikön esimieheksi siirryin, kun yksikössä kaivattiin omanlaisensa henkilökunnan kanssa toimeentulevaa esimiestä, ja otin haasteen vastaan. Seitsemän vuotta on vierähtänyt tässä tehtävässä ja viihdyn mitä parhaiten. Ja tämän voin sanoa siksi, että olen kokeillut melkein kaikkea muuta mahdollista.

Mikä on Citypatrol-yksikkö?

Citypatrol on yksikkönä hyvin vaativa, mutta myös palkitseva. Vartijamme liikkuvat kauppakeskuksissa ja muissa kauppakeskittymissä tehden ennaltaehkäiseviä tarkastuskierroksia ja vastaten vartijakutsuihin hyvin lyhyellä viiveellä. Henkilöstö on kokenutta, erittäin ammattitaitoista ja ylpeitä työstään, ja ihan aiheesta. Työntekijät ja asiakkaat ovat tottuneet siihen, että työt hoidetaan aina loppuun asti ja laadukkaasti. Tämä asettaa esimiehillekin riman korkealle. Tiedän työskenteleväni parhaassa yksikössä parhaiden kollegoiden kanssa ja tämä saa työni tuntumaan palkitsevalta ja mielekkäältä.

Normipäivä

Normaali työpäivä alkaa punttisalin jälkeen edellisen päivän raporttien selaamisella. Kollegoiden kanssa keskustellaan hoidettavat asiat ja mahdolliset muut tarpeelliset jutut läpi. Sitten tarkastan sähköpostin, jonka jälkeen lähdenkin usein liikkeelle. Kentällä käyn tapaamassa asiakkaita, aloittamassa uusia kohteita ja siinä ohessa pyrin aina tapaamaan myös työntekijöitämme. Näin minulla säilyy hyvä kuva siitä, mitä kentällä tapahtuu, mitä työtekijöille kuuluu ja heidän on helppo kertoa puutteista tai kehitysehdotuksista suoraan minulle. Pidän erittäin tärkeänä sitä, ettei työni ole sidottu toimistolle, vaan sen menestyksekäs hoitaminen vaatii paljon liikkumista vartioimisalueilla.

Yksikköni vartijoiden voimankäyttökoulutukset ovat vastuullani ja olen myös yksikköni asevastaava huolehtien kaikista voimankäyttövälineistä. Puhelimet, radiot ja muu kalusto vaativat nekin huolenpitoa. Työvuorosuunnittelua, sairaslomien paikkaamista, toiminnan kehittämistä, uusien työntekijöiden perehdyttämistä sisältyy myös tehtävääni. Reklamaatiotkin hoitaisin, jos niitä tulisi. Työni vaatii jämäkkää otetta, oli kyseessä sitten kollegat, työntekijät tai asiakkaat.

Koulutuksen merkitys kasvaa, mutta työkokemus tulee vain tekemällä

Työn ohessa olen käynyt muun muassa turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon ja tekniikan erikoisammattitutkinnon. Koulut ja kurssit ovat tietenkin hyödyllisiä, mutta todellisen työnteon oppii vain tekemällä ja kokemuksen kautta.

Monilla ihmisillä on erilaisia ennakkokäsityksiä turvallisuusalasta ja vartijoista. Osa pitää paikkansa, suurin osa ei. Nykyiset vartijat saavat hyvän peruskoulutuksen ja erittäin moni jatkaa erilaisiin turvallisuusalan jatkokoulutuksiin sekä ammattitutkintoihin. Yrityksemme myös kannustaa ja tukee alan koulutuksen hankkimista. Erilaisia työtehtäviä on valtava määrä ja niistä löytyy sopiva yhtä monelle erilaiselle tekijälle.


Miska

Takaisin