11.6.2018

Isojuttu syntyy, kun jokainen kantaa kortensa kekoon

Securitas lähti mukaan S-ryhmän haastamana ilmastotalkookampanjaan, joka on nimetty Isojutuksi. Kampanjassa on mukana paitsi S-ryhmän kumppaniyrityksiä, myös jokainen yksityishenkilö voi osallistua talkoisiin sivulla isojuttu.fi.

Kumppaniyritysten on tarkoitus vähentää yhdessä S-ryhmän kanssa miljoona tonnia päästöjä vuosien 2015 ja 2030 välillä. Se on saman verran kuin 8 miljoonaa automatkaa Rovaniemeltä Helsinkiin tai yli 100 000:n suomalaisen vuosittaiset päästöt.

- Hyvän asian puolesta lähdimme talkoisiin mukaan, asia on tärkeä, sanoo Securitaksen toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen.
- Suurin yksittäinen päästöjen aiheuttaja yrityksessämme ovat autot, joita käytetään palvelutuotannossamme paljon. Pyrimme vaikuttamaan liikenteen aiheuttamiin päästöihin ja tekemään ympäristöystävällisiä valintoja sekä uusien ajoneuvojen valinnassa että palvelutuotannon suunnittelussa, hän jatkaa.

Securitaksen tuotantoautojen päästörajat määritelty konsernitasolla

Securitas Suomi noudattaa Securitas-konsernin päästöpolitiikkaa tehtävien ajoneuvohankintojen osalta. Päästöpolitiikkamme määrittelee uusien tuotanto- sekä työsuhdeajoneuvojen päästöiksi korkeintaan 130 ja 175 grammaa hiilidioksidia kilometriä kohden ajoneuvoluokasta riippuen. Tavoitteenamme on vähentää vuosittain Securitaksen omistamien ja vuokraamien autojen aiheuttamia päästöjä. Vuodesta 2008 alkaen ajoneuvojen keskimääräiset päästöt ovat laskeneet 173 grammasta hiilidioksidia kilometriä kohti 140 grammaan hiilidioksidia kilometriä kohden.

Securitas osallistuu myös konsernitasolla CDP:n ilmastokyselyyn, josta Securitas sai vuonna 2017 tulosluokituksen C. Kartoitamme ja testaamme kaasu-, sähkö- sekä hybridiautojen soveltuvuutta palvelutuotantoomme sekä työsuhdeajoneuvoiksi.

Vanhat toimitilat iso energiasyöppö

Toiseksi suurin päästöjen tuottaja yrityksessämme ovat toimitilat, joiden energiankulutukseen kiinnitämme huomiota. Mahdollisissa uusissa toimitilahankinnoissa energiatehokkuus on yksi merkittävä valintakriteeri. Pienillä jokapäiväisilla teoilla pyrimme hieman kompensoimaan suurta energiankulutusta: suljetaan työasemat kotiin lähtiessä, samoin kaikki yhteiskäytössä olevat monitoimikoneet. Pidetään toimiston lämpötila sopivana, vältetään pahvimukien käyttöä, juodaan hanavettä, valitaan välillä kasvisateria henkilöstöruokalassa ja viimeinen sammuttaa valot. Kierrätämme myös tuotantohenkilöstömme kaikki hyväkuntoiset työvaatteet.

Ympäristöystävällinen digitalisaatio

Henkilöstön etätyömahdollisuuksia on lisätty, jolloin työmatkaliikenteestä syntyviä päästöjä tulee vähemmän. Kokouskäytäntöjen osalta suosittelemme välttämään turhaa matkustamista ja hoitamaan palaverit verkkokokouksina. Pyrimme kehittämään palveluitamme siten, että henkilöstömme tarpeetonta liikkumista ja läsnäoloa vältetään, josta hyvänä esimerkkinä on etähälytysvalvonta, jossa kameravalvonnan avulla selvitetään onko hälyttävään vartiointikohteeseen tarvetta lähettää vartijaa. Digitalisaatiolla on vaikutus myös tulevaisuudessa palvelutuotantoomme, jolloin perinteisten palvelumuotojen kehittämisellä saadaan palveluista entistäkin tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä.

Osallistu sinäkin talkoisiin sivulla isojuttu.fi!

Takaisin