17.6.2019

Keskiviikkoraveissa on tunnelmaa!

Ihmisiä kävelee sisään rauhallisena virtana, järjestyksenvalvojat tarkastavat tulijoiden liput ja tutkivat isojen laukkujen sisällöt. Tototiskeillä on kuhinaa ja kaiuttimista kuuluu selostajan taukoamaton puhe. Nyt ollaan keskiviikkoraveissa Vermo Areenalla!

- Keskiviikkoravit järjestetään vuoden jokaisena keskiviikkona – satoi tai paistoi, kertoo Securitaksen Vermo Areenan kohdepäällikkö Matti Hiitola.
- Meitä on täällä kymmenen hengen järjestyksenvalvojajoukko vastaamassa illan turvallisuudesta ja neuvomassa, ohjaamassa ja palvelemassa kävijöitä ja kilpailuhenkilökuntaa, hän jatkaa.

Securitas on aloittanut Vermo Areenan turvallisuuskumppanina vuoden alusta.
- Vastaamme ravitapahtumien turvallisuudesta järjestyksenvalvontapalvelulla. Meillä on paikan päällä henkilökuntaa porteilla tarkastamassa sisääntulijoiden liput ja varmistamassa, että sisälle ei kuljeteta kiellettyjä tavaroita, kuten omia juomia, aseita tai astaloita. Tallialueen portilla tarkastetaan kulkuluvat. Katsomoalue kuuluu myös toiminta-alueeseemme, kertoo Securitaksen yksikönpäällikkö Tommi Sihvonen.
- Securitas vastaa alueen kameravalvonnasta ympäri vuorokauden. Hälytys ohjautuu hälytyskeskukseemme ja vartija lähetetään paikalle tarkistamaan tilannetta, Sihvonen jatkaa.

Tallialue on mielenkiintoinen kokonaisuus ja sinne pääsee yleisökin tutustumaan. Lämmin- ja kylmäveriset hevoset odottavat pilttuissaan ja kuljetusautoissaan radalle pääsyä. Iso pakettiauto on keskellä aluetta ja myy suoraan lavalta isoihin säkkeihin pakattuja porkkanoita hevosille herkkupaloiksi. Hevosia talutetaan alueella, jotta lihakset pysyvät lämpiminä ennen kilpailua. Alueella on myös hevosklinikka, joka päivystää koko ravien ajan.
Raveissa on myös aina paikalla ensihoito sairaustapausten varalle. RRMT:n (Racing Rescue Medical Team) auto on parkkeerattu radan tuntumaan. Kaikki järjestyksenvalvojamme ovat ensiaputaitoisia ja tekevät yhteistyötä ensihoitoyksikön kanssa.

Vermo Areena on monipuolinen tapahtumapaikka

Vermo Areenalla on pitkät perinteet. Siellä on järjestetty raveja sen valmistumisvuodesta 1977 lähtien. Keskiviikkoravit ovat ravi-ihmisille käsite. Sisääntuloaulan seinällä on monien julkisuudesta tuttujen raviaktiivien kuvia.
- Vermo Areena on paitsi ravien tapahtumapaikka, täällä voi järjestää myös monia erilaisia yritysten virkistys- ja vapaa-ajan tapahtumia, kertoo Vermo Areenan uusi toimitusjohtaja Heikki Häyhä.

Vermo Areenan sisätilat ovat todella tilavat ja käytössä on iso näyttö, jolta voi katsoa paitsi radalla käytävää ravikilpailua myös vaikkapa suosikkijoukkueen tv-ottelua yhdessä muiden fanien kanssa, kuten tapahtui mestarien liigan loppuottelussa muutama viikko sitten. Liverpoolin kannattajat olivat vuokranneet Vermoareenan käyttöönsä.
- Paikalle tuli lähes 1000 kannattajaa ja kaikki eivät mahtuneet pääkatsomoon, vaan osa porukasta istui alakerran Street Bar Voltissa katsomassa ottelua pienemmiltä näytöiltä. Tunnelma oli todella huikea ja meteli melkoinen, kun Liverpool sai maalin ja lopuksi vielä voitti ottelun, Häyhä kertaa kesäkuun alun tiiviitä tunnelmia.


Vermo Areenan järjestyksenvalvojiamme.

Turvallisuus on asiantuntijuutta ja hyvää asiakaspalvelua

Häyhä on erittäin tyytyväinen turvallisuusyhteistyöhön Securitaksen kanssa.
- Yhteistyö Matin (Hiitola) ja muun porukan kanssa on sujunut todella hyvin. Asiakaspalveluasenteesta annan erityistä kiitosta. Järjestyksenvalvojat neuvovat ja opastavat asiakkaita ystävällisesti ja ottavat heidät hyvin vastaan. Securitas on myös laatinut kattavat ja ammattimaiset turvallisuus- ja pelastussuunnitelmat, joita on kelvannut palotarkastajalle näyttää, Häyhä kertoo tyytyväisenä.
- Ja toimintaa kehitetään koko ajan yhdessä, hän jatkaa.

Securitaksen kumppanuussopimukseen kuuluu myös tietty määrä ravien nimikkolähtöjä ja yksi niistä oli Securitaksen nimikkolähtö 5.6. keskiviikkona. Lähdön voitti kylmäverinen hevonen nimeltään Sheikki, ohjastajana Arto Hammar. Securitaksen edustajat pääsivät palkitsemaan Securitas-loimeen puetun ja juoksusta vielä vireän ja melko levottoman voittajan yhdessä toimitusjohtaja Häyhän ja hallituksen puheenjohtaja Juha Lyytisen kanssa. TotoTV myös haastatteli palkintojenjaon yhteydessä Hiitolaa Vermo Areenan turvallisuuden hoidosta suoraan lähetykseensä.

- Keskiviikkoraveihin pääsee kuudella eurolla ja alle 15 vuotiaat ilmaiseksi. Mielenkiintoinen ja erilainen paikka vierailla vaikka koko perheen kanssa, tervetuloa! Häyhä lopuksi kehottaa.

        
 

Matti Hiitola TotoTV:n haastattelussa.

Palkintojen jako.
Vas. Vermon hall. pj. Juha Lyytinen, Matti Hiitola, ohjastaja Arto Hammar, Sheikki, tallihenkilö
ja Securitaksen edustajat; palvelupääll. Susanna Alèn ja markkinointipääll. Marjukka Keltikangas


 
                                                                             
 

Takaisin