15.6.2015

RealMachineryn vahva turvallisuusratkaisu

RealMachinery Oy on valinnut Securitaksen turvallisuuskumppanikseen. Sopimus sisältää turvallisuuspalvelujen toimittamisen maanrakennuskoneita myyvän ja vuokraavan RealMachinery Oy:n tiloihin.

Sopimukseen kuuluvat alueen valvonta rikosilmoitinjärjestelmän, kamerajärjestelmän sekä sormenjälkitunnistimella toimivan kulunvalvontajärjestelmän avulla. Hälytyskeskuspalvelut, etävalvontapalvelut sekä piirivartiointi öisin sisältyvät myös sopimukseen. RealMachinery sijaitsee RealParkin yrityspuistoalueella.

RealPark on kasvava yrityspuistoalue

RealPark on Lempäälään rakennettava toimitila-alue. Se sijaitsee logistisesti keskeisellä paikalla, valtateiden, pääradan, lentokenttien, satamien sekä valtakunnallisten data-, voima- ja kaasuverkkojen risteyskohdassa. Ydinalueen koko on 17 hehtaaria ja kokonaisrakennusoikeus 80 000 neliötä.

Rakentamisen ykkösvaiheessa alueelle rakennettiin RealMachineryn tilat, jotka ovat laajentuneet nopeasti. Alueen pääristeykseen sijoittuvaa RealGate -rakennusta tehdään parhaillaan. Siitä tulee teknistä kauppaa palveleva kompleksi, johon sijoittuvat muun muassa varaosaliike, työkaluliike, autokauppa, autokorjaamo, ravintola sekä Konemiehen verkkokauppa Maspartin 2 000 neliön kokoinen showroom.
- Rakentaminen jatkuu ja seuraavaksi alueelle nousee päivittäistavarakauppa ja toimitilat raskasta kalustoa varten. Tavoitteena on, että noin viiden vuoden kuluttua RealPark on valmis. Se tulee olemaan 40 000 neliön toimitila-alue, jossa on hyvät palvelut ja jonka toimijat voivat jakaa synergiaetuja keskenään, RealParkin markkinointipäällikkö Heska Korhonen kertoo.

Arvokas alue tarvitsee luotettavan turvallisuuskumppanin

- Edellä kuvattu kokonaisuus tarvitsee sekä rakentamisen aikana että toiminnan pyörittämistä varten hyvät turvallisuusratkaisut. Securitas valikoitui ykkösvaiheen rakentamisen yhteydessä luotettavaksi kumppaniksi. Palvelujen sujuvuus ja kattavat turvallisuusratkaisut ovat vastanneet hyvin RealParkin tarpeita. Yritysten jokapäiväisen turvallisuuden hoitaminen samaan aikaan rakentamisvaiheessa olevien kohteiden kanssa haastaa turvallisuustoimittajan. Tämä edellyttää hyvää, luottamuksellista ja ripeää toimintaa turvallisuuskumppanilta, Korhonen korostaa.

- Ja Combi-sopimus oli luonteva jatke rakentamisen ajan kumppanuuden jälkeen. Kun asiakkaat ja alueen toimijat tietävät kuukausikustannukset ja Securitas vastaa turvallisuustekniikasta heidän puolestaan, voivat he keskittyä omaan bisnekseensä turvallisin mielin, hän lisää.

Lue lisää Combi-ratkaisusta >>

http://www.realpark.fi/
http://www.realmachinery.fi/

Lisätietoja:
Heska Korhonen
heska.korhonen@umyhtiot.fi
Jani Sormunen
jani.sormunen@securitas.fi

Takaisin