15.6.2015

Securitas vastaa Provinssirockin kokonaisturvallisuudesta

Securitas on valittu Suomen Provinssi -festivaalin (entinen Provinssirock) turvallisuuskumppaniksi vastaamaan tapahtuman kokonaisturvallisuudesta.

Toimitamme tapahtumaan turvallisuuspäällikön sekä muun turvallisuusjohdon. Myös pelastus- ja turvallisuussuunnittelu sekä näihin liittyvät viranomaisyhteydet hoidetaan Securitaksen toimesta. Lähes 200 koulutettua järjestyksenvalvojaamme huolehtivat festivaalikansan turvallisuudesta yhdessä talkoo- ja seurajärjestyksenvalvojien kanssa. Lisäksi vastaamme myös tapahtuman tilannekeskuksen toiminnasta ja vartioinnista.

Provinssi on tänä vuonna uudistunut ja tapahtuma on nyt nelipäiväinen. Tapahtuma nousee Suomen suurimmaksi festivaalitapahtumaksi. Kävijätavoitteekseen se on asettanut yli 80 000 vieraan rajan. Provinssi on myös Euroopassa järjestettäviin festivaaleihin verrattuna suuri tapahtuma.

Pohjalaista talkoohenkeä

Provinssi on historiansa saatossa tullut tunnetuksi vahvasta talkoohengestä, eikä sitä ole unohdettu tänäkään vuonna. Securitaksen vajaan 200 järjestyksenvalvojan lisäksi reilut 200 järjestyksenvalvojaa on vapaaehtoista talkoo- ja seuraväkeä. Securitas vastaa myös talkoojärjestyksenvalvojien johtamisesta ja tehtävien koordinoinnista.

Provinssi Securitakselle merkittävä asiakkuus

Securitakselle sopimus on iso ja merkittävä ensiaskel suurten festivaalitapahtumien genressä. Stadionkonsertit, yleisurheilun EM-kisat, päivittäiset yritystilaisuudet sekä valtiovierailuihin liittyvät turvatoimet saavat nyt jatkokseen Suomen suurimman festivaalitapahtuman.

Suurtapahtuman turvallisuuden johtaminen vaaii työtä ja huolellista suunnittelua. Turvallisuuden suunnittelu on aloitettu jo varhain keväällä kartoittamalla riskit turvallisuussuunnitelmaan ja osallistumalla paikan päällä eri sidosryhmien kanssa palavereihin.

Provinssi järjestetään Seinäjoella kesäkuun lopussa

Festivaali järjestetään juhannuksen jälkeisellä viikolla keskiviikosta lauantaihin,
24.-27.6.2015 Seinäjoella, Törnävänsaaressa. Festivaalialueella on muun muassa kuusi lavaa, yli 120 artistia ja yhtyettä, kolme leirintäaluetta sekä erikoisuutena pääkentälle nouseva maailmanpyörä.

Lisätietoja:

Teemu Balk
teemu.balk@securitas.fi
p
uh. 040 505 3931

”Ensi kesän Provinssista tehdään 2010-luvulle päivitettyä aitoa ja alkuperäistä festivaaliseikkailua, mikä tulee näkymään nimekkään esiintyjäkaartin ohella entistä monipuolisempana ja laadukkaampana kokonaiselämyksenä niin taiteellisen ohjelmiston, aluesuunnittelun kuin palveluelementtienkin kautta. Siirtyminen neljän päivän pituuteen ensimmäistä kertaa Provinssin historiassa antaa meille tilaa osoittaa monimuotoisuutemme täydessä mitassaan. Haluamme yllättää, herättää ja tarjota vaihtoehtoja. Lähtökohdat kaikkien aikojen Provinssille ovat käsissämme.”

Sami Rumpunen
Provinssin festivaalijohtaja

 

Takaisin