21.6.2016

Wärtsilän ja Securitaksen yhteinen kuntoprojekti: GetFit2016 -kampanja

Kampanja sai alkunsa vuoden vaihteessa, kun haluttiin tehdä jotain innostavaa ja yhteisöllistä yhdessä.

Tavoitteesta ajatus lähti itämään ja päätös yhteisestä kuntoprojektista syntyi Wärtsilä Finlandin Security Manager Perttu Sarkkisen ja Securitaksen yksikön päällikkö Juhani Jaaksin pohdinnan tuloksena. Taustalla oli myös pyrkimys saada kampanjan avulla työntekijät kiinnostumaan omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan.

- Turvallisuusorganisaatiossamme tehtävät tulevat edelleen monipuolistumaan ja haasteet kasvamaan, joten hyvä fyysinen suorituskyky on yksi merkittävä tekijä työssä jaksamisen kannalta, perustelee Sarkkinen kampanjan aloittamista.

Kampanjaan saatiin sitoutettua iso porukka turvallisuusorganisaation väkeä, joten jos jonkun into uhkasi lopahtaa, tsemppasivat muut jatkamaan. Kaikkiaan kampanjaan osallistui yli kymmenen Wärtsilän turvallisuusorganisaatioon kuuluvaa työntekijää.

Lopputestirutistus

Securitaksen työntekijälähettiläs Seinäjoelta, käyttäjänimeltään #turvaneuvos, oli paikalla seuraamassa GetFit2016 -kampanjan viimeistä kuntotestiä kesäkuun alussa, jossa Wärtsilä Finlandin ja Securitaksen työntekijöiden puolen vuoden harjoittelun tulokset punnittiin.

- Astuessani sisälle Vaasan Botnia-hallin testitilaan vastassa oli innokas ja iloinen joukko liikkujia. Pientä jännitystä oli havaittavissa, mutta tsemppiasenne oli kova, kertoo #turvaneuvos.

Testissä käytiin läpi kaikki lihasryhmät. Ensimmäisenä testattiin vastalihakset ja seuraavat lajit olivat järjestyksessä: etunojapunnerrus, kyykky, käsipainopunnerrukset ja 12 minuutin juoksu eli Cooperin testi. Suorituksista huomasi osallistujien olevan tosissaan ja suurin osa pääsikin tavoitteeseensa ja rikkoi vuoden alussa tekemänsä pohjatuloksen. Loppurutistusta riitti silti vielä hyvin viimeiseen testilajiin, Cooperin testiin.

- On ollut todella mukavaa olla mukana tässä projektissa. Oma liikkuminen on lisääntynyt ja on tämä parantanut myös yhteishenkeä, kun olemme treenanneet välillä yhdessä töiden ulkopuolella, kuntokampanjaan osallistunut aulapalveluhenkilö Rebecca Snickars kertoo.
Rebecca kertoo oman liikuntansa olevan lähinnä yleisliikuntaa lenkkeillen koiran kanssa.

Kampanjassa kaikki kilpailivat parantaakseen omaa pohjatulostaan. Eniten parannusta puolen vuoden aikana tuloksiinsa onnistui saamaan idean isä Perttu Sarkkinen.

Kampanjan vaikutukset poikivat jatkoa

- Get Fit -kampanjalla oli vaikutusta työyhteisöön ja yli puolet työyhteisön jäsenistä lähti innokkaasti haastamaan itseään. Monella muutos näkyi merkittävästi kisan aikana. Ryhmähengessä näkyi myös selkeä parantuminen yhteisen tekemisen ja tavoitteiden kautta. Jatkamme edelleen kisaamista täysin vapaaehtoisilla kuntohaasteilla, pienempi porukka on lähdössä 10 km:n tai puolimaratonille syksyllä oman lähtötason mukaisesti, toteaa Sarkkinen. 

Myös Securitaksen yksikönpäällikkö Juhani Jaaksi on tyytäväinen kampanjan lopputulokseen.
- Tämä oli hyvä alku monelle toivottavasti pidempiaikaiseen liikkumiseen. Yhdessä tekeminen on aina paljon motivoimampaa kuin yksin puurtaminen. Olen saanut kampanjasta pelkästään positiivista palautetta. Haastankin nyt muut Securitaksen yksiköt: motivoikaa porukka liikkumaan, Jaaksi heittää.

Takaisin