20.3.2018

Arvoisa lukija,

Viime viikkoina on uutisoitu turva-alan nopeasta kasvusta. Tilastokeskuksen mukaan turvallisuustoimialan kasvu on ollut vuodesta 2013 vuoden 2017 ennusteeseen noin 40 % ja koko toimialan ennustettu liikevaihto 2017 oli 790 MEUR.

Vastaavana aikana Securitas on kasvanut 17 %, liikevaihtomme oli 159 MEUR vuonna 2017. Toimialalla suuri kasvun vuosi oli 2015, jolloin toimiala kasvoi noin 20 %. Yhtenä merkittävänä syynä oli 2015 käynnistynyt maahanmuuttoaalto. Käsitykseni mukaan ala kasvaa, koska olemme yhä voimakkaammin palveluala ja yhä syvemmällä asiakkaiden toimintaprosesseissa sekä tietysti myös siksi, että turvallisuudella on väliä.
Kiitos suotuisasta toimialan kasvusta kuuluu teille hyvät asiakkaat, ilman teitä ei olisi meitäkään. Toivon, että hyvä yhteistyömme jatkuu myös tulevaisuudessa.

Uusi tietosuoja-asetus lisää vastuullista toimintaa

Vanhan sanonnan mukaan ”tieto on valtaa”. Nyt näyttää, että henkilötieto tuo tuskaa. Keväällä voimaantuleva tietosuoja-asetus ohjaa toimintaan, jossa jokainen rekisterinpitäjä joutuu arvioimaan henkilötietojen käsittelyperusteiden lainmukaisuutta, käsittelyn tarpeellisuutta ja käsittelykäytäntöjä. Tämänkin monimutkaisen säätelyn tavoitteet vaativat vastuullista toimintaa ja läpinäkyviä prosesseja, joista muodostuu yrityksille usein kilpailuetua. Lakimiehemme Mikko Kemppainen valottaa Lakimies-blogissaan lähestymiskulmaamme asetuksen vaatimusten toimeenpanoon.

Ihmiset inhimillisten tekojen takana

Myös tässä uutiskirjeessä jatketaan Arjen sankaritekoja -tarinoita. Niitä tapahtuu joka päivä, sekä suuria että pieniä tekoja. Välillä mietin, että tässä ajassa lähes kaikilla on halu olla mukana teknologiabisneksessä ja toimia digitalisaation edelläkävijöinä – niin meilläkin. Kuitenkin useimmiten ”työvoitot” tulevat nimenomaan inhimillisistä työsuorituksista. Toivotaan, että teknologian kolmas vallankumous vapauttaa henkilöstömme yhä enemmän tekemään noita inhimillisiä ratkaisuja. Olemassaolomme oikeutus on siis olemassa ja siinä korostuvat strategiamme mukaisesti Teknologia, Ihmiset ja Osaaminen.

Hyvää kevättä ja pääsiäistä kaikille!

Helsingissä 20. päivänä maaliskuuta 2018

Jarmo Mikkonen

Takaisin