21.3.2018

Piirivartijan matkassa

Aloitin työurani Securitaksella koulun työharjoittelujaksona Lohja/Kirkkonummi -piiriyksikössä keväällä 2011. Opiskelin ammattikoulussa turvallisuusalan perustutkintoa.

Työni ohessa olen käynyt myös Securitaksen järjestämän Mobile Safety -koulutuksen, joka syventää teknologista osaamista, kuten rikosilmoitin-, kamera- ja valvontajärjestelmien sekä paloilmoittimien käyttöä.

Pikkukaupungista suurkaupunkin haasteisiin

Lohja/Kirkkonummi -yksikössä hoidin piirivartijan tehtäviä kolmisen vuotta. Sen jälkeen siirryin Helsingin piiriyksikköön myös piirivartijan tehtäviin. Siirtyminen Lohjalta Helsingin yksikköön toi paljon uusia haasteita työntekoon: kohteet, kadut sekä henkilöstö olivat tuntemattomia, ainoastaan työnantaja oli sama.
Pääsin kuitenkin nopeasti sisään uuteen tehtävään, ja kun yksikössä avautui hälytysvartijan paikka, hain sitä ja tulin valituksi. Tämän kevään aikana aloitan vuoroesimiestehtävät nykyisessä yksikössäni.

Tehtäviini kuuluu valvoa useamman kiinteistön turvallisuutta työvuoron aikana, ennaltaehkäistä kiinteistöihin ja henkilöstöön kohdistuvia uhkia, riskejä ja rikoksia sekä rajoittaa mahdollisesti syntyneiden vahinkojen laajuutta. Hälytysvartijana hoidan myös vuoron aikana useita hälytystehtäviä. Tyypillisiä hälytystehtäviä ovat mm. murtohälytykset, vartijakutsut, ovenavaukset, rikosilmoittimen vajaatoiminnot sekä laitteiston päälle/pois –kytkentätehtävät.

Työ on hyvin itsenäistä ja käytännönläheistä, mistä erityisesti pidän, sekä siitä, että yksikään työpäivä ei ole samanlainen. Piirivartiointia tehdään pääsääntöisesti pitkissä vuoroissa, jopa iltapäivästä aamuun asti. Läpi yön valvominen ei tuottanut alussakaan suuria vaikeuksia - toisin kuin päivällä nukkuminen valoisaan aikaan, mutta yllättävän nopeasti siihenkin tottui.

Piiriväijyn normiyö

Vuoro alkaa tiedotteiden lukemisella, jotta nähdään onko tulevassa vuorossa jonkinlaisia muutoksia, kuten lisäkierroksia kohteille tai muutoksia toivottuun kierroksen suorittamisen ajankohtaan. Kierrokselle otetaan tarvittavat voimankäyttö- ja viestintävälineet mukaan ja varmistetaan, että ne ovat toimintakykyisiä. Voimankäyttövälineistä minulla ovat mukana kaasusumutin, teleskooppipatukka sekä käsiraudat. Välineet vaativat käyttäjäkoulutuksen sekä vuosittain suoritettavan kertauskoulutuksen. Viestintävälineenä toimii GSM-puhelin sekä radiopuhelin, jolla saadaan yhteys hälytyskeskukseen sekä muihin piirivartijoihin.

Tarkastetaan, että piirikohtaiset avaimet ja ohjeet ovat oikeilla paikoillaan sekä varmistetaan yövuoron tehtävälista, suoritetaan auton tarkistus, tsekataan mahdolliset kolhut ja valojen toimivuus yms. Työvälineiden käyttöönottotarkastuksen jälkeen lähdetään suorittamaan tarkastus-, sulku- ja avauskierroksia asiakaskohteisiin.

Yön aikana reagoidaan mahdollisiin poikkeustilanteisiin ohjeistuksen antamalla tavalla ja raportoidaan tapahtumista sekä hoidetaan oman vastuualueen hälytykset ja avustetaan muita piirejä tarvittaessa. Työvuoron loputtua tarkastetaan ja palautetaan työvälineet omille paikoilleen.

Ja sitten painutaan pehkuihin.

- Jyri

Takaisin