17.6.2019

Securitas Diakonissalaitoksen turvallisuuskumppaniksi

Securitas on allekirjoittanut turvallisuusyhteistyösopimuksen Helsingin Diakonissalaitoksen konsernin kanssa. Sopimus astui voimaan 1.4.2019.

Sopimus kattaa kameratekniinkan (Combi), piirivartioinnin, 24Patrol-palvelut sekä hälytyskeskus- ja hälytysajopalvelut. Myös Alppikadun korttelin aulapalvelut on hoidettu Securitaksen toimesta vuoden alusta lähtien. Aulapalveluissa kehitetään koko korttelin kattavaa vartiointipalvelua.

- Helsingin Diakonissalaitos on erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Securitaksen kanssa. Kun aloitettiin yhteistyö, niin tavoitteena oli henkilökunnan turvaaminen sekä ennakointi eli oli tärkeää, että Securitaksen vartijoita nähtiin alueilla kierroksilla, jolloin kohtaamisia asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa oli myös ”kahvikupin kera”. Tämä sama ajatus toimii edelleen. Yhteistyön tärkeä osa on myös avoin keskustelu eli säännölliset palaverit ja yhteydenotot, mikäli tulee ongelmatilanteita. Kiitosta saa myös nopea reagointi yhteydenottoihin sekä valmius reagoida meidän nopeisiin muutoksiin, kertoo Diakonissalaitoksen turvalisuuspäällikkö Kiikka Sandberg.
- Vuoden alusta Securitas otti hoitaakseen Alppikadun korttelin aulavahtimestareiden tehtävät ja se on onnistunut todella hyvin. He ovat meidän käyntikortti ja tukevat toiminnallaan brändiämme, hän jatkaa.

Pitkä yhteistyö luottamuksen takana

Yhteistyö Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön kanssa on alkanut jo vuodesta 1997 ja sopimus on jatkoa osapuolten vuosia jatkuneelle hyvälle yhteistyölle. Nyt tehty sopimus tehtiin ensimmäistä kertaa viiden (5) vuoden sopimuskaudelle, jatkuen toistaiseksi voimassaolevana.

Pitkä sopimuskausi on osoitus Securitaksen kehittyvistä palveluista ja siihen liittyen sopimukseen sisältyvien teknisten turvalaitteiden lisääntymisestä. Vuosien 2014 - 2019 välillä Securitaksen ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön välisessä sopimuksessa teknologian osuus on noussut jo 50 % koko sopimuksella tuotettavista palveluista.

- Olemme Securitaksella ylpeitä siitä, että saimme pitkän yhteistyösopimuksen, jolla pääsemme tuottamaan arvojemme mukaisia kokonaispalveluja, ja jossa saamme olla apuna tarjoamassa turvallisuutta sekä häiriötöntä toimintaympäristöä Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle sekä heidän asiakkailleen, kertoo yksikön päällikkö Jani Huhtimo.

Lisätietoja:

Helsingin Diakonissalaitos
Kiikka Sandberg
kiikka.sandberg@hdl.fi

Securitas Oy
Jani Huhtimo
jani.huhtimo@securitas.fi

Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö. Tarjoamme vaikuttavia palveluita ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään. Tavoitteenamme on, että jokaisella on mahdollisuus arvokkaaseen elämään.

Securitas on maailmanlaajuinen turvallisuuden johtava toimija. 335 000 työntekijäämme ympäri maailman tekevät merkityksellistä työtä niin pienissä kaupoissa kuin suurilla lentokentilläkin. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille. Missiomme on suojata koteja, yrityksiä ja yhteiskuntaa.

Takaisin