25.5.2020
Tutustu vuosikatsaukseemme 2019
Securitas julkaisee vuosittain katsauksen, jossa käsitellään läpinäkyvästi muun muassa henkilöstön tunnuslukuja, asiakasyhteistyötä, hälytys- ja palvelukeskuksen puhelutilastoja ja henkilökunnan onnistumisia.
Olemme julkaisseet katsausta vuodesta 2001 alkaen.
Juhlimme viime vuonna yrityksemme 60-vuotista taivalta. Toimitusjohtajamme kirjoitti vuosikatsauksen pääkirjoituksessaan mm. näin:
"Securitas täytti viime vuonna 60 vuotta. Yhtiön perustamiskokous pidettiin 27.7.1959 ja toiminta käynnistyi samana vuonna nimellä Suomen Teollisuuden Vartiointi Oy, ensin Tampereella ja sitten Porissa. Nykyään Securitaksella on 40 toimipaikan verkosto ja viime vuoden lopussa työntekijöitä oli 3 630. Kiitos menestyksestä kuuluu asiakkaillemme ja henkilöstöllemme läpi vuosikymmenten. Haluan liittää edelliseen listaan myös vakaan omistuspohjan, joka on antanut toimivalle johdolle työrauhan. Securitas Ab -konsernin tultua omistajaksi vuonna 1994, on fokusointi turvallisuuteen ollut yhä keskeisempi osa tarinaamme."
Lue koko vuosikatsaus 2019 tästä.