15.12.2021
Noja-toimintaa kauppakeskuksissa jo viisi vuotta
Noja (Nuorten oma järjestyksenvalvoja®) täyttää tänä vuonna viisi vuotta. Toiminta alkoi pioneerihankkeena tammikuussa 2016 Espoon kauppakeskus Iso Omenassa, jossa ensimmäinen Nojamme Hanna aloitti tehtävässä.
Nojat ovat kauppakeskusten järjestyksenvalvojia, jotka Nuorten Palvelu ry on kouluttanut toimimaan nuorten kanssa tuttuina ja turvallisina aikuisina.
Mitä nuorten oma järjestyksenvalvoja tekee?
Noja ei vahdi nuoria normaalia enempää, vaan on heidän saatavillaan turvallisena ja luotettavana aikuisena, joka kuuntelee, tukee ja auttaa tarvittaessa. Pelkkä oleilu kauppakeskuksissa on nuorille kuitenkin edelleen samalla tavalla mahdollista kuin aiemminkin. Nuorten kanssa toimimisen lisäksi Noja tekee normaaleja järjestyksenvalvojien tehtäviä osana muuta kauppakeskuksen Securitaksen järjestyksenvalvojien työyhteisöä.
Työmuodon on kehittänyt Nuorten Palvelu ry:n Nuorten reviireillä-toiminta vahvassa yhteistyössä Securitaksen ja Citycon Oyj:n kanssa. Ajatus lähti siitä tarpeesta ja toisaalta mahdollisuudesta, joita nuorten ja vartijoiden kohtaamisissa kaupallisissa tiloissa oli havaittu. Oikeudenmukaisesti, tasa-arvoisesti ja empaattisesti toimiva vartija tai järjestyksenvalvoja luo nuorelle luottamusta aikuisiin ja yleisesti yhteiskuntaan. Parhaimmillaan vartija tai järjestyksenvalvoja voi olla nuoren elämässä turvallinen ja luotettava aikuinen.
Kauppakeskuksessa työskentelevät Nojat näkevät paljon hiljaisia signaaleja nuorten elämästä ja näiden tuominen muiden ammattilaisten tietoon edistää nuorten hyvinvointia. Nojan työhön kuuluukin toimiminen osana alueen verkostoja, kuten nuorisotyö, sosiaalitoimi, poliisi ja eri järjestöt, joiden kautta nuorten asioita voidaan edistää yhteistyössä. Monialaisten ammattilaisten kanssa yhteystyössä saavutetaan vahva yhteisen puuttumisen malli.
Nojien mietteitä vuosien varrelta
Nojan koulutuksesta vastaa Nuorten Palvelu ry.
Sellon ja Koskikeskuksen Nojat kertoivat omasta koulutuksestaan vuonna 2017:
- Saimme koulutuksessa lisätietoa yhteistyöverkostoista, tahoista, joihin voimme ohjata nuoria ongelmatilanteissa. Iso osa koulutusta sisälsi myös tietoutta nuorten elämästä, ajatusmaailmasta, käyttäytymisestä ja kehityksestä. Ja tiukan paikan tullen saamme tukea Nuorten Palvelun yhteyshenkilöltä sekä muilta yhteistyöverkon toimijoilta.
Vuoden 2021 lopulla Nojia toimii Espoon kauppakeskus Isossa Omenassa, Helsingin Vuosaaren Columbuksessa, Pasilan Mall of Triplassa ja Herttoniemen Hertsissä, Vantaan Myyrmannissa, Lahden Triossa, Tampereen Koskikeskuksessa, Lappeenrannan IsoKristiinassa, Porin IsoKarhussa ja Rovaniemen Sampokeskuksessa.
Porin IsoKarhun Noja Artturi kertoi työstään Nojana 2019:
- On hienoa päästä tekemään töitä nuorten parissa. Vaihdan nuorten kanssa kuulumisia, mutta puutun myös kiusaamiseen ja häiriökäyttäytymiseen. Nuoret tulevat juttelemaan niin hyvistä kuin huonoistakin asioistaan. Tarvittaessa ohjaan nuoren oikean palvelun piiriin.
Viimeisimmät viisi uutta Nojaa koulutettiin Securitaksen koulutustiloissa Nuorten Palvelun toimesta tänä syksynä pääkaupunkiseudun kauppakeskuksiin ja Lappeenrannan IsoKristiinaan. Pioneerihankkeena alkanut työmuoto on viiden vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa ja osoittanut tärkeän tehtävänsä kauppakeskuksissa.
Kuvassa Rovaniemen Sampokeskuksen Nojat Oliver, Jaani ja Pasi. Kuva: Anssi Jokiranta, Lapin kansa.