15.12.2021
Securitas turvaa Logitrin logistiikkakeskuksen
Logitri on Uudenmaan suurimpia logistiikkakeskuksia, jonka varastoista liikkuu päivittäin sadan rekkalastillisen verran tavaraa.
Securitaksen ja Logitrin turvallisuusyhteistyö on jatkunut lähes Logitrin perustamisesta lähtien, vuodesta 2010.
- Turvallisuus on erittäin tärkeä seikka palveluvaraston toiminnalle, siksi valitsimme aikanaan Securitaksen turvallisuuskumppaniksi, sanoo Logitri Oy:n toimitusjohtaja Jarno Hanhinen.
- Yhteistyömme alkoi vuonna 2010, jolloin varasto sijaitsi vielä Vantaalla. Muutamalla kulunvalvontalaitteella turvallisuusyhteistyö alkoi, kertoo Securitaksen tekniikan projektipäällikkö Juha Pietilä.
Tänä päivänä Logitrin toiminta on moninkertaistunut ja lähes kaikki toiminta on keskittynyt Tuusulan suureen logistiikkakeskukseen. Kahden miehen perustama yritys työllistää tänä päivänä 200 logistiikka-alan ammattilaista ja varastotilaa sillä on huikeat 52 000 m2.
- Teknologia on jatkuvasti lisääntynyt yrityksen vahvan kasvun myötä. Nykyään sopimuksemme kattaa laajan kameravalvonnan, reilun sata kulunvalvontalaitetta, murtoilmaisimen, johon on kytketty satoja silmukoita, kuten ilmaisimia oviin ja ikkunoihin. Myös piirivartijamme tekevät alueella tarkastuskierroksia öisin, Pietilä luettelee.
- Yhteistyömme Securitaksen kanssa on sujuvaa. Käytössämme on modernit ja toimivat laitteet turvallisuuden varmistamiseksi. Laajennuksien osalta olemme saaneet suunnitelmat ja asennukset Securitaksen ammattilaisten toimesta käyttövalmiina toimivana kokonaisuutena, kertoo Hanhinen.
Vastuullisuus on oikeita valintoja
Tämän päivän yritysmaailmassa vastuullisuus on yksi yrityksen tärkeimmistä arvoista. Logitri, kuten Securitaskin kantavat osaltaan vastuunsa ilmaston muutoksen torjunnasta.
- Kaikessa Logitrin hankinnoissa ja ostopalveluiden valinnassa on vastuullisuus yhtenä tärkeimpänä valintakriteerinä, toteaa Hanhinen.
- Logitrin kunnianhimoinen tavoite on olla hiilineutraali vuoden 2022 alusta. Olemme kiristäneet tavoiteaikaa kahdeksalla vuodella alkuperäisestä suunnitelmastamme ja aiomme sen toteuttaa, Hanhinen jatkaa.
Logitrin omistama kuljetusliike Storemen Logistics Oy on ottanut ensimmäisenä Suomessa käyttöön tehdasvalmisteisen sähkökuorma-auton, joka liikkuu pääkaupunkiseudulla ennakkoon suunnitellulla reitillä. Myös muusta kalustosta 1/3 kulkee jo kaasulla. Vähähiilinen kuljetuskalusto laajenee vuoden 2022 aikana merkittävästi.
- Tuusulan logistiikkakeskuksen katolla on nyt n. 500000 kWh:n aurinkovoimala, joka kattaa 18 % keskuksen energiankäytöstä. Aurinkovoimalaa laajennetaan 2022 aikana uuden varastoyksikön valmistuessa 656 aurinkopaneelilla, jonka jälkeen paneelikenttämme on 8316 neliömetrin kokoinen ja tuotto-odotus on tuolloin n. 700000 kWh/v, Hanhinen selventää aurinkovoimalan käytön laajentamisesta.
Myös Securitas-konserni on sitoutunut päästötavoitteisiin ja lisäämme koko ajan sähköautojen käyttöä tuotantoautoina. Pyrimme tekemään ympäristöystävällisiä valintoja sekä uusien ajoneuvojen valinnassa että palvelutuotannon suunnittelussa. Tuotantoautojemme ostopolitiikkaa ohjaa emoyhtiön päästörajoitukset, jotka tarkastetaan joka vuosi ja jotka tiukentuvat vuosittain. Työmatkaliikennepäästöjä olemme vähentäneet merkittävästi sallimalla lisääntyneen etätyön, muutoinkin kun koronan vuoksi. Palaverit hoidetaan sekä kotimaassa että ulkomailla verkkokokouksin. Ja digitaaliset turvallisuuspalvelumme, kuten etähälytysvalvonta on ympäristöystävällistä, kun voidaan kameravalvonnan avulla selvittää, onko hälyttävään vartiointikohteeseen tarvetta lähettää vartijaa.
Kuva: Logitri